Viime viikkoisessa joukKOKOhtauksessa kuultiin päätöspäivänä 5.5. filosofi-yrittäjä Maija-Riitta Ollilan puheenvuoro yhteisöjen tulevaisuudesta. Normaaliarkeen kuuluvasta virkamiespuheesta eroava esiintymistapa herätti ja mielenkiintoinen sisältö sai pohtimaan.

Vaikka Ollila käsitteli puheenvuorossa yhteisöjä ja niiden muutoksia, hän sivusi lyhyesti hyvien käytäntöjen levittämistä. Ollila mainitsi, ettei itse kuulu siihen valtavirtaan, joka pitää hyvien käytäntöjen levittämistä tarpeellisena, sillä hyvät käytännöt eivät Ollilan mukaan ole toistettavissa - ne on ainutlaatuisissa olosuhteissa luotu, eivätkä ne siksi toimi sellaisenaan muissa paikoissa, tilanteissa tai muiden toimijoiden käsissä.

---

Arvaatte varmaan. Tämän argumentin jälkeen mieleen nousivat välittömästi ne lukuisat hetket, joita MAL-verkoston MALlipankin kokoamisen kanssa on äherretty. Hukkaan heitettyä aikaa, turhanpäiväistä näpertelyä, näennäiskehittämistä? Kävin Vanajanlinnan pihateltan valkoisella penkillä syvällistä keskustelua itseni kanssa.

Mitä oikeastaan ovat hyvät käytännöt? Jälkeenpäin tehty internet-haku antoi sanaparille lukemattomia osumia aina ilmanvaihdon ja mammografian käytännöistä yliopisto-opetuksen menetelmiin ja musiikkikustantamiseen. Löysin parissa minuutissa todella monia sivuja, joille on koottu tietoa eri alojen hyvistä käytännöistä. MAL-aihepiiriin liittyvistä mainittakoon vaikkapa Kuntaliiton "Kuntien hyvät käytännöt", Maaseutu.fi:n maaseutukehittämisen hyvien käytäntöjen portaali sekä pääkaupunkiseudulla toteutetussa 4V-hankkeessa koottu kestävän kehityksen hyvät käytännöt-sivusto. Määritelmiä siitä, mitä hyvällä käytännöllä eri yhteyksissä tarkoitetaan, oli paljon vaikeampi haarukoida esiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kuitenkin esittänyt yhden määritelmän, joka vastannee monen käsitystä hyvästä käytännöstä: "Hyvä käytäntö on arvioitu toimintapa, joka tuottaa positiivisia tuloksia sen ensisijaisen tarkoituksen kannalta".

Palatakseni aiempaan - en tietenkään voi kiistää Ollilan näkemystä käytäntöjen synnyttämisen ainutkertaisista olosuhteista. Lisäksi olen Ollilan kanssa vilpittömän samanmielinen mitä tulee siihen, etteivät hyvät käytännöt ole sellaisenaan toistettavissa muissa paikoissa tai tilanteissa. Sen sijaan - toisin kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, en tohtisi ryhtyä arvioimaan yhtäkään käytäntöä juuri siksi, että olosuhteet ovat ainutlaatuisia: se mikä toimii toisaalla mainiosti, saattaa toisaalla tuottaa epäonnistuneen tuloksen.

Mutta: vaikka jonkin idea, käytäntö tai kehittämisprojekti sellaisenaan ei ole toistettavissa, osa siitä voi olla. Muiden onnistumisesta voi oppia, saada ideoita, poimia omaan käyttöön sopivia palasia ja soveltaa toisten toimivista ideoista omaan käyttöön vielä parempia. Mielestäni erilaisia käytäntöjä koskevan tiedon levittämisen tarkoitus juuri on synnyttää uusia ideoita ja oppimista sekä lisätä verkottumista käytäntöjä koskevan keskustelun myötä. En suostu uskomaan tätä tarpeettomaksi. Lisäksi jaksan uskoa kehittämistyötä tekevien ihmisten järkeen: tuskin kukaan viitsisi edes harkita ratkaisumallin kopioimista omalle alueelle pohtimatta, toimiiko ratkaisu tai tulisiko sitä ainakin muokata oman alueen tilanteeseen istuvaksi.

Filosofin sivulauseen synnyttämä ajatusmylly käytäntöjen levittämisestä ja hyvyydestä päätyy selvään lopputulokseen. MAL jatkaa edelleen niin hyödyllistä käytäntöjen levittämistä vähintäänkin entiseen malliin.